Miksi vasemmistohallitus ei nosta sosiaaliturvan tasoa?

Anonyymi

Sillä olisi siihen nyt mahdollisuus, mutta sitä se ei tee. Jo tästä voimme päätellä, että sekä SDP, että Vasemmistoliitto eivät ole pienituloisten ja köyhien puolella. Sen sijaan hallitus on kyllä avokätisesti jakanut velkarahaa ulkomaille, sekä omille avustajilleen.

Tästä ei ole kahta sanaa.

121

614

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Siksi että Saarikon kepun hallituskysymys on ettei verotusta ja yrittämisen kuluja lisätä. Joten miten nostat tyhjästä niitä sosiaalitukia? Rahaa etuuksien nostoon olisi ensin saatava.

      • Anonyymi

        No velkaahan Sanna ottaa mielellään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No velkaahan Sanna ottaa mielellään.

        Verrattuna muiden maiden velanottoon pandemian aikana, Suomi ottanut velkaa hyvin kohtuullisesti.

        Talous ja velanotto olivat saksalaisen Der Spiegelin laajaan koronanhoitotutkimuksen osa-alue, jossa Suomi pärjäsi maailman parhaiten koronakriisin hoidossa kaikkien 154:n yli 0,5 miljoonan asukkaan valtioiden joukossa 👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No velkaahan Sanna ottaa mielellään.

        No on se velanotto kelvannut kokoomuksellekin. Orpon porukka on ottanut veelkaa nousukauden aikana 110 miljartia, että ei Sanna ainut velanottaja ole ollut ja tässä on vielä sekin, että koko mailma on ottanut velkaa ei pelkästään Suomi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Verrattuna muiden maiden velanottoon pandemian aikana, Suomi ottanut velkaa hyvin kohtuullisesti.

        Talous ja velanotto olivat saksalaisen Der Spiegelin laajaan koronanhoitotutkimuksen osa-alue, jossa Suomi pärjäsi maailman parhaiten koronakriisin hoidossa kaikkien 154:n yli 0,5 miljoonan asukkaan valtioiden joukossa 👍

        Asia on juuri näin ja Sanna on myös ylivoimaisen suosittu pääministeri tuhanteen vuoteen, eikö olekin hieno asia, kannattas hiukan oppositionkin kehua heh heh.

      • Anonyymi

        Heti sinun viereesi.

      • Anonyymi

        Ilmeisesti kuitenkin ymmärsit kokoomusloinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Verrattuna muiden maiden velanottoon pandemian aikana, Suomi ottanut velkaa hyvin kohtuullisesti.

        Talous ja velanotto olivat saksalaisen Der Spiegelin laajaan koronanhoitotutkimuksen osa-alue, jossa Suomi pärjäsi maailman parhaiten koronakriisin hoidossa kaikkien 154:n yli 0,5 miljoonan asukkaan valtioiden joukossa 👍

        Papukaija toistaa tuota samaa juttuaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asia on juuri näin ja Sanna on myös ylivoimaisen suosittu pääministeri tuhanteen vuoteen, eikö olekin hieno asia, kannattas hiukan oppositionkin kehua heh heh.

        Hän ei vaan ole pätevä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No velkaahan Sanna ottaa mielellään.

        Voi tyhmä jonkun pitäisi kopauttaa nyrkilläpäähän jos vaikka lähtisivät rattaatpyörimään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Papukaija toistaa tuota samaa juttuaan.

        Varmaan Persu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän ei vaan ole pätevä.

        No kukas olisi hönö mielestä. Ikuinen kitisiä.

    • Anonyymi

      Jopa hallituksen äärioikeistosiipi Petoskeskusta, lupasivat: "useita satoja euroja ja siitä eteen päin lisää, koko ajan korottaen", 800€/kk orjuuseläkeläisille.

      Sairaus-kansaneläkkeiden korjaaminen, päivittäminen ja aitojen korotuksien tekemisen, piti olla kaikkien hallituspuolueiden, tärkein kansalaisten hoidettavista asioista.

      Toisin kävi, selät kääntyivät, konkreettisesti kameroiden edessä, heti kun vaaliäänet oli valehtelemalla otettu.

      Eikä äärioikeisto-oppositioporvareista, ole kuin vielä huonompaan, joten äänestämättä jättäminen on enää jäljellä, ainut keino vastustaa, eduskunnan korruptoitunutta YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄÄ.

      • Anonyymi

        Äänestämättä jättäminen on ääni kokoomukselle ja rkp:lle koska näiden kannattajat äänestävät varmimmin ja ko. porvaripuolueiden ääniosuus nousee vaaleissa suuren äänestämättä jättäneiden määrän takia. Nukkuvat äänestäjät ovat näin ollen todellisuudessa suurin porvaripuolue. Kokoomus leikkaa valtaan päästyään pienituloisten tukia ja muita etuja entisestään, kuten myös pienituloisten palkansaajien, joten äänestä henkesi edestä!

        Noin oli joskus parikymmentä vuotta sitten. Nykyisin, kun kaikki eduskunnan yksipuoluejärjestelmän poliittiset puolueet, ovat syvästi korruptoituneita ja ajavat vain, ökyrikkaiden perintö- ja verosuunnittelijoiden, upporikkaiden pörssikeinottelijoiden etuja, ei äänestämällä enää aikoihin, ole voineet tavalliset ihmiset, mitenkään vaikuttaa. Eläkeläisköyhyys on kuvaavin esimerkki siitä, miten demokratia on rapautunut olemattomiin, eikä oikeusvaltiota Suomessa enää ole.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/10528765/suomen-de-fakto-yksipuoluejarjestelma

        Tuolla menneiden aikojen "äänestämättä jättäminen bla bla blaa", ette enää meihin kykene vetoamaan. Tekoja ja konkretiaa nyt, kun olette hallituksessa, tai on turha odotella äänestäjiä enää eduskuntavaaleissa. 1 250€/kk Pohjoismaiset sairaus-kansaneläkkeet, ovat äänestämisen hintalappu, jos niitä ei tule, ei tule ääniäkään.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17073809/eduskuntavaali-aanestamisesta-kieltaytymispaatos-voimistuu-paiva-paivalta

        Juuri näin äänestämättä jättäminen johtaa porvarijohtoiseen hallitukseen, joka leikkaa pieni- ja keskotuloisilta vielä enemmän. Äänestä aina, se on pienin paha ja eniten sinulle hyödyksi 👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin oli joskus parikymmentä vuotta sitten. Nykyisin, kun kaikki eduskunnan yksipuoluejärjestelmän poliittiset puolueet, ovat syvästi korruptoituneita ja ajavat vain, ökyrikkaiden perintö- ja verosuunnittelijoiden, upporikkaiden pörssikeinottelijoiden etuja, ei äänestämällä enää aikoihin, ole voineet tavalliset ihmiset, mitenkään vaikuttaa. Eläkeläisköyhyys on kuvaavin esimerkki siitä, miten demokratia on rapautunut olemattomiin, eikä oikeusvaltiota Suomessa enää ole.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/10528765/suomen-de-fakto-yksipuoluejarjestelma

        Tuolla menneiden aikojen "äänestämättä jättäminen bla bla blaa", ette enää meihin kykene vetoamaan. Tekoja ja konkretiaa nyt, kun olette hallituksessa, tai on turha odotella äänestäjiä enää eduskuntavaaleissa. 1 250€/kk Pohjoismaiset sairaus-kansaneläkkeet, ovat äänestämisen hintalappu, jos niitä ei tule, ei tule ääniäkään.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17073809/eduskuntavaali-aanestamisesta-kieltaytymispaatos-voimistuu-paiva-paivalta

        Äänestämättä ajat vain ja ainoastaan ökyrikkaiden perintö- ja verosuunnittelijoiden, upporikkaiden pörssikeinottelijoiden sekä muun eliitin etuja!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äänestämättä ajat vain ja ainoastaan ökyrikkaiden perintö- ja verosuunnittelijoiden, upporikkaiden pörssikeinottelijoiden sekä muun eliitin etuja!

        100 000 nukkuvaa jättää äänestämättä ja Björn Wahlroos äänestää. Wahlroos nauraa matkalla pankkiin voittajana äänin 100 000:1. Kun taas 100 000 nukkujaa äänestääkin ja Wahlroos itkustaa hävinneenä 100 000:1. Harjoitettu hallituspolitiikka näissä kahdessa vaihtoehdoissa on aivan toista. Sinä päätät Suomen suunnan äänestäjänä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin oli joskus parikymmentä vuotta sitten. Nykyisin, kun kaikki eduskunnan yksipuoluejärjestelmän poliittiset puolueet, ovat syvästi korruptoituneita ja ajavat vain, ökyrikkaiden perintö- ja verosuunnittelijoiden, upporikkaiden pörssikeinottelijoiden etuja, ei äänestämällä enää aikoihin, ole voineet tavalliset ihmiset, mitenkään vaikuttaa. Eläkeläisköyhyys on kuvaavin esimerkki siitä, miten demokratia on rapautunut olemattomiin, eikä oikeusvaltiota Suomessa enää ole.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/10528765/suomen-de-fakto-yksipuoluejarjestelma

        Tuolla menneiden aikojen "äänestämättä jättäminen bla bla blaa", ette enää meihin kykene vetoamaan. Tekoja ja konkretiaa nyt, kun olette hallituksessa, tai on turha odotella äänestäjiä enää eduskuntavaaleissa. 1 250€/kk Pohjoismaiset sairaus-kansaneläkkeet, ovat äänestämisen hintalappu, jos niitä ei tule, ei tule ääniäkään.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17073809/eduskuntavaali-aanestamisesta-kieltaytymispaatos-voimistuu-paiva-paivalta

        Mitä luulet voittavasi, kun et äänestä ? Olet ilmeisesti sisäistänyt oikeiston hokeman , että Äänestäminen ei kannata, koska mikään ei muutu, no ei kait muutu, kun tälläkinhetkellä oikeisto hallitsee hallitusta, eli oikeistolla on enemmistö, vaikka SDP vaalit voittikin. Eli käännä kaikki oikeiston hokemat nurinniskoin, niin löydät totuuden. Hokema äänestäminen ei kannata on vale, vale oli myös kokoomuksen lupaus Sari sairaanhoitajalle 500 €uroa lisää palkkaan, vale oli sekin vaalijuliste, jossa kokoomus lupasi, että emme leikkaa, mutta hallitukseen päästessään leikkasi kaikesta ja tää on tosi, että äänestä, älä ajattelekaan muuta. Jos rikas liet, niin äänestät oikeaa laitaa, mutta köyhän paratiisi löytyy vasemmalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äänestämättä jättäminen on ääni kokoomukselle ja rkp:lle koska näiden kannattajat äänestävät varmimmin ja ko. porvaripuolueiden ääniosuus nousee vaaleissa suuren äänestämättä jättäneiden määrän takia. Nukkuvat äänestäjät ovat näin ollen todellisuudessa suurin porvaripuolue. Kokoomus leikkaa valtaan päästyään pienituloisten tukia ja muita etuja entisestään, kuten myös pienituloisten palkansaajien, joten äänestä henkesi edestä!

        "Kokoomus leikkaa valtaan päästyään pienituloisten tukia ja muita etuja entisestään, kuten myös pienituloisten palkansaajien, joten äänestä henkesi edestä!"

        Niin leikkaamme, mutta ihan syystä, etuudet ovat nyt ihan aikuisten oikeasti liian korkeat, toimeentulotuki voisi ihan hyvin olla 200 €/kk, silläkin elää hyvin, ja sitten pakkotyö 4 tuntia päivässä päälle, toki siitä aiheutuvat matkakustannukset tulisivat toimeentulotuen päälle, mutta toteutuman mukaan.

        Ihan kummasti alkaisi työnteko kiinnostamaan työtöntä elämäntapanarsistia, joka uskoo olevansa jotenkin muita parempi "minun on oikeus elää muiden maksamilla verorahoilla, kun olen nyt vaan niin vi**n paljon parempi ihminen".

        Ymmärrätteko v**un tukiloiset, että kohta alkaa uusi sisällissota, jossa teidät tapetaan? Pitäisikö menna töihin ja jatkaa elämistä?

        Minä en ole ainoa esittämääni mielipidettä kannattava, eli kannattaa ihan oikeasti nyt miettiä asioita!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äänestämättä ajat vain ja ainoastaan ökyrikkaiden perintö- ja verosuunnittelijoiden, upporikkaiden pörssikeinottelijoiden sekä muun eliitin etuja!

        Tuotahan ne vasemmistopuolueet aina höpöttää, että äänestäjiä riittäisi, ja hölmöt äänestäjät menevät lankaan toistuvasti, mikään ei muutu, olipa vallassa vasemmisto tai oikeisto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kokoomus leikkaa valtaan päästyään pienituloisten tukia ja muita etuja entisestään, kuten myös pienituloisten palkansaajien, joten äänestä henkesi edestä!"

        Niin leikkaamme, mutta ihan syystä, etuudet ovat nyt ihan aikuisten oikeasti liian korkeat, toimeentulotuki voisi ihan hyvin olla 200 €/kk, silläkin elää hyvin, ja sitten pakkotyö 4 tuntia päivässä päälle, toki siitä aiheutuvat matkakustannukset tulisivat toimeentulotuen päälle, mutta toteutuman mukaan.

        Ihan kummasti alkaisi työnteko kiinnostamaan työtöntä elämäntapanarsistia, joka uskoo olevansa jotenkin muita parempi "minun on oikeus elää muiden maksamilla verorahoilla, kun olen nyt vaan niin vi**n paljon parempi ihminen".

        Ymmärrätteko v**un tukiloiset, että kohta alkaa uusi sisällissota, jossa teidät tapetaan? Pitäisikö menna töihin ja jatkaa elämistä?

        Minä en ole ainoa esittämääni mielipidettä kannattava, eli kannattaa ihan oikeasti nyt miettiä asioita!

        Niin tyhmäähän se suomen kansa on, jos uskoo kokoomuslaisen valheita. Jotenkin tuntuu, että et tiedä edes mitä työnteko on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuotahan ne vasemmistopuolueet aina höpöttää, että äänestäjiä riittäisi, ja hölmöt äänestäjät menevät lankaan toistuvasti, mikään ei muutu, olipa vallassa vasemmisto tai oikeisto.

        Miten niin ei muutu ? Pienempiä eläkkeitä on nostettu, aktiivimalli poistettu ja paljon muuta köyhempää kansaa hyyödyttävää on tehty. Koronastakin ollaan selvitty mailman parhaiten. On täysin turha kuunnella kokoomuksen jaarituksia, sillä samalla, kun ne jaarittelee ne kusee sun saappaaseen ja nauttii, kun hölmö uskoo kaiken.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin oli joskus parikymmentä vuotta sitten. Nykyisin, kun kaikki eduskunnan yksipuoluejärjestelmän poliittiset puolueet, ovat syvästi korruptoituneita ja ajavat vain, ökyrikkaiden perintö- ja verosuunnittelijoiden, upporikkaiden pörssikeinottelijoiden etuja, ei äänestämällä enää aikoihin, ole voineet tavalliset ihmiset, mitenkään vaikuttaa. Eläkeläisköyhyys on kuvaavin esimerkki siitä, miten demokratia on rapautunut olemattomiin, eikä oikeusvaltiota Suomessa enää ole.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/10528765/suomen-de-fakto-yksipuoluejarjestelma

        Tuolla menneiden aikojen "äänestämättä jättäminen bla bla blaa", ette enää meihin kykene vetoamaan. Tekoja ja konkretiaa nyt, kun olette hallituksessa, tai on turha odotella äänestäjiä enää eduskuntavaaleissa. 1 250€/kk Pohjoismaiset sairaus-kansaneläkkeet, ovat äänestämisen hintalappu, jos niitä ei tule, ei tule ääniäkään.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17073809/eduskuntavaali-aanestamisesta-kieltaytymispaatos-voimistuu-paiva-paivalta

        Varmaan tajuat että mennään rikkaat ja bisnesedellä. Sitten miettiä ketä sitä vähitenajaa äänisinne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä luulet voittavasi, kun et äänestä ? Olet ilmeisesti sisäistänyt oikeiston hokeman , että Äänestäminen ei kannata, koska mikään ei muutu, no ei kait muutu, kun tälläkinhetkellä oikeisto hallitsee hallitusta, eli oikeistolla on enemmistö, vaikka SDP vaalit voittikin. Eli käännä kaikki oikeiston hokemat nurinniskoin, niin löydät totuuden. Hokema äänestäminen ei kannata on vale, vale oli myös kokoomuksen lupaus Sari sairaanhoitajalle 500 €uroa lisää palkkaan, vale oli sekin vaalijuliste, jossa kokoomus lupasi, että emme leikkaa, mutta hallitukseen päästessään leikkasi kaikesta ja tää on tosi, että äänestä, älä ajattelekaan muuta. Jos rikas liet, niin äänestät oikeaa laitaa, mutta köyhän paratiisi löytyy vasemmalta.

        👍👍👍💪👍👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuotahan ne vasemmistopuolueet aina höpöttää, että äänestäjiä riittäisi, ja hölmöt äänestäjät menevät lankaan toistuvasti, mikään ei muutu, olipa vallassa vasemmisto tai oikeisto.

        Onko sinun vieläkin tehtävä kaksipäivää ilmaiseksi kuukaudessa eli kiky. Jos vielä teet olet tosi sikaporarillatöissä.

    • Anonyymi

      Mitään "vasemmistohallitusta" Suomessa, ei todellakaan ole. Se on äärioikeiston populistiporvareiden harhaa.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16683328/ekn-hallitus-kuten-petosperskokke--quotpunavihreysquot-on-ekn-valhe-sita-ei-eduskunnassa-ole-

      Julkisuudessa käyty keskustelu, ns. vasemmistopuolueiden yhdistämisestä, on naurettava. Miten voi muka yhdistää sellaista, mitä ei enää ole olemassakaan. Sdp on kuin Kokoomus ja Vasemmisto tekee tulojensiirtoja, ökyrikkaille perintö- ja verosuunnittelijoille jälkeläisineen, siinä missä Rkp:kin.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16962901/aari-uusliberalistinen-hallitus--eduskunta-suomessa-rikkoo-kansalaisten-perusoikeuksia

      • Anonyymi

        Sannan hallitus on vasemmistohallitus.

      • Anonyymi

        Mistä moinen kirjoittelu. Kyllä meillä on vasemmistopuolueita, eli Vasemmistoliitto ja SDP. Jos kirjoitat SDP:n olevan samanlainen, kuin kokoomus, niin et tiedä politiikasta mitään, vaan toistat oikeistolta kuultua sanomaa, johon ei totuus kuulu, eikä oikeudenmukaisuus. Viimeaikoina lukemani hokema, että kokoomus on Suomen syöpä, pitää kyllä paikkansa.

        Vasemmistoliitto on kommunistinen puolue ja ryöstö niiltä, jotka jotain yrittävät, on heidän tavoite. Komujen systeemihän toimii niin kauan kuin varat riittää ja varojen loputtua systeemi hajoaa ja taas aletaan alusta.

      • Anonyymi

        Tällä hetkellä SDP vasemistosiipijohtaa oikeistoa Lingman ja Heinäluoma. Kannattaisi ensi syventyä vasta sitten alkaa väittelemään. Eli Sanna ajaa vasemistopolitiikkaa. Jos Persut oikeasti olisi vasemistopolitiikkaa ajavapuolue Porvarit olisivat kusessa. Miltä kuulostaisi SDP, PS, Vasemmisto ja siihen kylkeen Raamattuseura jos pakko RKP.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasemmistoliitto on kommunistinen puolue ja ryöstö niiltä, jotka jotain yrittävät, on heidän tavoite. Komujen systeemihän toimii niin kauan kuin varat riittää ja varojen loputtua systeemi hajoaa ja taas aletaan alusta.

        Historia on eriasia kun politiikka.

    • Anonyymi

      Vasemmisto ei ehkä pysty nostamaan kepun takia tukia, mutta oikeisto kyllä laskisi niitä vallassa ollessaan. Työläisille kikyä ja työttömille aktiivikyykytystä, lääkeomavastuun ja peruspalvelumaksujen korotuksia sekä tuomioistuinmaksuja kuten Sipilän, Orpon ja Soinin PersKeKo-porvarihallituskaudella. Sitäkö sä haluaisit lisää?

    • Anonyymi

      Demarit ja vasemmisto menettävät äänestäjiään, jos köyhien elintaso nousee. Kas kun köyhyys on mennyt ohi, niin äänestetään keskustaa ja kokoomusta, ehkä myös persyja!

      • Anonyymi

        Ei suurin osa tuöläisistä niin paljon tienaa että kannattaisi kokoomusta tai kepua äänestää koskaan, siitä nämä puolueet pitävät kyllä itse huolen 👎

      • Anonyymi

        Ei ole pelkoa nykytilanteessa tuollaisesta. Ihan huuhaata ajatuskin. Köyhyysongelma on vain pahentunut, eläkeläisköyhien tilanne on jo humanitäärinen kriisi Suomessa.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/16820192/sadistiset-ek-mediat-vaikenevat-modernista-humanitaarisesta-kriisista-suomessa

        Hyväosaisuudessa elelevät, luulottelevat itselleen, että olisi vielä olemassa, joku "sossunluukku", muillekin kuin veroparatiisi-yritystukipummeille. Ei ole ollut kymmeniin vuosiin, eivätkä ikäihmiset, vammaiset ja pitkäaikaissairaat, sellaisille luukuille edes oikeus-sivistysvaltioissa joudu kerjuulle, heille on alkaen 1 250€/kk minimieläkkeet, kaikissa Pohjoismaissa, paitsi Suomessa.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/16891009/sivistysvaltioissa-ovat-1-250ekk-minimielakkeet-kansalaisten-oikeusturvana

      • Anonyymi

        Kokkareet länkyttää velkaantumisesta niin paljon ettei uskalleta maksaa enempää tukia. Jos maksetaan niin menevät rikkaille, sukulaisille, maajusseille jne.

      • Anonyymi

        Mitä yrität sanoa ? Luuletko, että kirjoittamalla noin saat ääniä oikeistolle ? Ei tule onnistumaan, sillä jokainen köyhä, tai vähävarainen tuntee nahoissaan perskeko hallituksen aktiivimallin ja leikkaukset pienistä tuloistaan. SFP, tai Vasemmistoliitto ovat ihmistä ajattelevia puolueita, joita jokaisen työtä tekevan ja raskautetun pitää äänestää. Pitää myös sanoa ei aseille ja leikkureille.

        Kyllähän se on niin että eniten köyhää kurjistaa Mariinin punahallitus. Asuminen ja auton käyttö on kallistunut ja kehitellään oikein urakalla romahdusta, kun pelätään että joku pärjää tässä kateellisten punikkien johtamassa maassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei suurin osa tuöläisistä niin paljon tienaa että kannattaisi kokoomusta tai kepua äänestää koskaan, siitä nämä puolueet pitävät kyllä itse huolen 👎

        Unohdit pikkuporvaripuolueen Persut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä yrität sanoa ? Luuletko, että kirjoittamalla noin saat ääniä oikeistolle ? Ei tule onnistumaan, sillä jokainen köyhä, tai vähävarainen tuntee nahoissaan perskeko hallituksen aktiivimallin ja leikkaukset pienistä tuloistaan. SFP, tai Vasemmistoliitto ovat ihmistä ajattelevia puolueita, joita jokaisen työtä tekevan ja raskautetun pitää äänestää. Pitää myös sanoa ei aseille ja leikkureille.

        KIITOS👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän se on niin että eniten köyhää kurjistaa Mariinin punahallitus. Asuminen ja auton käyttö on kallistunut ja kehitellään oikein urakalla romahdusta, kun pelätään että joku pärjää tässä kateellisten punikkien johtamassa maassa.

        Autoilu vittu mikä veto. Kenelle luulisit porvarihallituksen laittavan ilmastotalkoon hinnanmaksettavaksi raksivastaus.
        Yrityksille
        Rikkaille
        Keskituloisille
        Allekeskiansiotatienaaville
        Vähävaraisille
        Kiitos kun osallistut kyselyyn.

    • Anonyymi

      Rahat kuluu Marinin puusänkyihin yms.

      • Anonyymi

        Puusänky onkin tarpeen, koska hetekassa jouset narisevat yöllä...

      • Anonyymi

        Kesärannan pääministerin asunnon hankinta, josta päättää valtioneuvoston kanslia. Sänkyä tulevat käyttämään tulevatkin pääministerit, siis ellei Marin pysy pääministerinä vielä vuosikymmeniä koko sängyn käyttöiän. Ei ihan mahdoton ajatus sekään, onhan Marin koko 2000-luvun ja galluphistorian ylivoimaisesti suosituin pääministeri.

      • Anonyymi

        Noin tyhmää pitäisi lyödä. Oot todellakin juonut aivotpihalle.

    • Anonyymi

      Persujen ja Kokoomuksen mukaan sosiaaliturvan nostamiseen ei ole varaa vaan päinvastoin sitä pitäisi heikentää.

      Etkö sinä luota puolueesi eliittiin, kun väität että sosiaaliturvan nostaminen olisi mahdollista?

      • Anonyymi

        Nyt on vasemmistohallitus joka päättää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt on vasemmistohallitus joka päättää.

        Kepu ja Rkp vastustavat sosiaaliturvan parantamista ja kiristävät hallituksessa asemallaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt on vasemmistohallitus joka päättää.

        Nyt on vasemmistohallitus, mutta se vaikuta Kokoomuksen eikä Persujen vaatimuksiin sosiaaliturvan heikentämisestä.

        Myös jokainen Kokoomuksen ja Persujen nimiin vannova haluaa varmasti sosiaaliturvaa heikennettävän, niin omaansa kuin muitenkin.

        Siksi minä ihmettelenkin, miksi joku kehtaa vaatia sosiaaliturvan parantamista.

      • Anonyymi

        Nykyinen punavihreä hallitus työntää kaiken hyvän ulkomaille ja ulkomaalaisille, mitään ei jää suomalaisille, vaan heitä pitää sopeutta ja heiltä pitää leikata ja palveluja huonontaa ja niukentaa, säästää ja tehostaa.

        Omien ja kaverien etujen kasvattamisessa nykyinen hallitus on kyllä ansioitunut.

      • Anonyymi

        Varaa on kuitenkin jaella sinne tänne rahaa avokätisesti etenkin kokkareille ja kepuille itselleen. Varaa on myös laittaa vuosiksi jäihin rekrytoinnit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt on vasemmistohallitus, mutta se vaikuta Kokoomuksen eikä Persujen vaatimuksiin sosiaaliturvan heikentämisestä.

        Myös jokainen Kokoomuksen ja Persujen nimiin vannova haluaa varmasti sosiaaliturvaa heikennettävän, niin omaansa kuin muitenkin.

        Siksi minä ihmettelenkin, miksi joku kehtaa vaatia sosiaaliturvan parantamista.

        Vasemmistohallitus jossa Kokoomus päättää.

    • Anonyymi

      Koska silloin pitäisi verottaa niitä jotka elättävät itse itsensä.

    • Anonyymi

      vasemmistohallitus on jo nostanut sosiaaliturvan muualta tulleille mutta
      Jussit ja Maijat eivät saa isoja rahoja

    • Anonyymi

      Marinin hallitus on nostanut eläkkeitä ja poistanut taitetun indeksin...!

      • Anonyymi

        Ja sitten heräsin ja päästin kissan ulos.🤣 Älkää unta nähkö ottavat ne kuuluisat tuhkatkin pesästä ja siirtävät ne omaansa.

      • Anonyymi

        Sannan paskaksahallitus on ottanut jo 40 miljardia velkaa, joita jakaa ulkomaille ostaakseen Sannalle komissaaripestin!

        Seuraava kielitaidottoman Sannan Brysselin keikka tarkoittaa taas miljardeja lisää maksettavaa suomalaisille. Tällaista on viherkommari Sannan toiminta silloin harvoin, kun ehtii virkatoimia hoitaa. Pääosassa kun tuntuu olevan poseeraus ja syönti!

        Pohja se on miunkin kaivossa kuuluu sanonta, mutta demareilla sellaista ei härskiydessään ole. Talja ja Putinin sylivauva kaasuPaavo kannattavat Balzarin toimintaa!

    • Anonyymi

      Sosiaaliturva ei ole tarkoitettukaan elinikäiseksi toimeentulomuodoksi, joten turha on saamattomien aina huudella rahan perään.

      • Mihin ajettelit eläkeläisten siirtyvän tienaamaan?

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Mihin ajettelit eläkeläisten siirtyvän tienaamaan?

        Kyse ei ole ikänsä töitä tehneistä vaan töitä pakoilleista tai muuten elämänsä ihan itse sössineistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyse ei ole ikänsä töitä tehneistä vaan töitä pakoilleista tai muuten elämänsä ihan itse sössineistä.

        No, mitä heille pitäisi tehdä?

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyse ei ole ikänsä töitä tehneistä vaan töitä pakoilleista tai muuten elämänsä ihan itse sössineistä.

        Ylpeän terveen työkykyisen puhetta.

      • Anonyymi

        Mutta rahaa on kuitenkin laittaa rekryt vuosiksi jäihin koko Suomen alueelta ja palkataan ainoastaan sukulaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyse ei ole ikänsä töitä tehneistä vaan töitä pakoilleista tai muuten elämänsä ihan itse sössineistä.

        Niinkö? Muistaakseni kokkaresymppaajat antoivat minulle laittomat potkut useampaan kertaan kun a) olin hyvä ja ahkera työntekijä ja b) kysyin lisää työtunteja itselleni.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyse ei ole ikänsä töitä tehneistä vaan töitä pakoilleista tai muuten elämänsä ihan itse sössineistä.

        Onko perussuomalaisten oppi nyt se, että sosiaaliturvaa saavat vain elämänsä itse sössineet? Lukitaanko?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi tämä kommunistihallitus ei ole ollut yhteydessä ay-liikkeisiin parantaakseen ammatillisen koulutuksen ja työelämän välistä yhteyttä? Halpatyövoimaa tuodaan pilvin pimein ja opetuksen laatu tippuu kuin lehmän häntä, kun ilmastonmuutosinvestoinnit ovat tärkeämpiä kuin koulutus ja liike-elämä.
        https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/pasisillanp/hallitus-asettaa-kasvun-rajat/?_ga=2.70671123.203692658.1628936388-956805046.1615988417

        Kun linkittäjä alkaa puhua Suomen kommunistihallituksesta, on tietysti selvää että linkkiä ei kannata avata. Tuskin siinä sen enempää järkeä on.

    • Anonyymi

      Ei oo varaa kun italialaisten perseitä pyyhkiä.

    • Anonyymi

      Keneltä mahdat kysyä. Tämän kirjoittaja ei kuulu mihinkään poliittiseen korruptiopuolueeseen, eikä tule kuulumaan. Äänestäneet olemme tähän asti, tulevissa eduskuntavaaleissa mitä todennäköisemmin, enää emme.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17022207/elakelaiskoyhyyden-nimi-suomessa-on-sdp--krista-kiuru-

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17038788/oikeusturvattomat-800ekk-orjuuselakelaiset-jonottavat-laakareille-kun-kela-kaskyttaa-byrokratiall

      https://www.dw.com/en/german-government-strikes-deal-on-basic-pension/a-51192993

      Muiden Pohjoismaiden sairaus-kansaneläkeläiset, viettävät talvet etelän lämmössä, nauttien hoidoista ja onnellisesta vanhuudesta. Suomen eläkeläisköyhät pahoinpideltävinä ja kidutettavina, Veroparatiisi-sotelaitoksissa ja äärimmäisessä köyhyydessä kerjuulla, yhteiskunnan paarialuokkana.

      • Anonyymi

        "Äänestäneet olemme tähän asti, tulevissa eduskuntavaaleissa mitä todennäköisemmin, enää emme."

        "Olemme" puhut siis jonkin ryhmän puolesta? Olisiko Eteläranta 10 Palacen maksettujen trollien trollitehdas?

    • Anonyymi

      https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/4879034/Poliisi tutkii turkulaista yksityista saattohoidon kotisairaalaa yli sata potilasta todettu kuolleeksi vastoin saantoja

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kymmenettuhannet-vanhustenhoidon-asiakkaat-jaaneet-taysin-vaille-ulkoilua-thl-tama-on-halyttava-tieto/8115940#gs.yp6bxn

      Korruptiopoliitikoista on tullut, Veroparatiisi-sote-ym monopolien pörssikeinottelijoiden palkkamurhaajia. Köyhyyteen pakottamalla ja jättämällä, saadaan ennenaikaisesti pakotettua veroparatiisi-sotelaitoksiin, kidutukseen ja kuolemaan. Näin Suomessa 2021.

      https://demokraatti.fi/joka-toinen-paiva-yli-65-vuotias-suomalainen-tekee-itsemurhan-onko-vanhuksienkin-suomessa-kohtapuoliin-jo-pakko-siirtya-rikollisuuden-pariin/

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16416544/vale-elakekorotukset-aiheuttaneet-itsemurhien-aallon-suomessa-#comment-102626594

      Suomi enää aikoihin, ole ollut Pohjoismainen oikeusvaltio, eikä aito demokratia. Äänestämällä menee vain pahemmaksi, viisainta on lopettaa itsetuhoiseksi käyvä äänestäminen.

    • Anonyymi

      Marin on oikeasti porvari, teot kertovat kaiken. Aktiivimalli 2:nen on tulossa käyttöön.
      Työmarkkinatuki köyhyys senkun kasvaa ja eläkeläisköyhyyskin on jo huipussaan täällä "Maailman onnellismpien ihmisten sUOMESSA"

      • Anonyymi

        Ja tämänkö piti olla oikeudenmukainen hallitus, tämä on kaukana siitä.Petoksella ja vääryydellä on tämä saatu kasaaan .Edellinen jo kaatuikin kun Rinne jäi valehtelusta kiinni. Täitaa jäädä Demareiden ja Vasemmiston äänisaalis jäädä melko vaatimattomaksi seuraavissa vaaleissa .Ei tullut Vappusatasta eikä hoitajamitoista,mutta saatiin ennätysmäärä avustajajia ministereille .

        Kepu kiristi hallitusneuvotteluissa avustajanpaikkoja eduskunnasta viime vaaleissa pudonneille kepulaisille eli siksi hallituksella on paljon avustajia.

      • Anonyymi

        Ja jos joku uskaltaa tehdä töitä niin että täyttää aktiivimallin ehdot niin aletaan vainoamaan ja ampumaan.

    • Anonyymi

      Kepu ja Rkp vastustavat hallituksessa sosiaaliturvan parantamista. Hallituspolitiikka on komprsomissien tekemistä.

      • Anonyymi

        Höpö höpö marginaali puolue RKP ei kykene mihinkään ja kepu hyppii silmille alle 10% kannatuksellaan muttei uskalla hajottaa Hallitusta kun jää ikioppositioon jatkossa.

        Demarit piiloutuvat Kepun selän taa koska ovat itsekin piiloporvareita.

        Kepu ja RKp vetävät yhtä köyttä hallituksessa ja kepu pysyy hallituksessa koska pystyy kiristämään hallitusasemallaan tahtonsa läpi.

      • Anonyymi

        Kepulla on bisnekset ihmiskaupassa ja parittamisessa. Hyvin myös ovat itse heidän asiakkaitaan. Omat firmat pyörivät myös halpatyövoimalla.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mikään hallitus ei ole ollut kiinnostunut perusturvan tasosta. Taitettuja indeksejä kehitellään ja maahanmuutto ja ilmasto ovat tärkeitä

      • Anonyymi

        Vieraat ensin.

    • Anonyymi

      Sosturvan tasoa ei nosteta, koska pörssitalousjärjestelmässä muut pakotetaan palvelemaan sijoittajia. Sijoittajia tuetaan verovaroilla. Massia pannaan perusturvaan vain sen verran, että orjat pysyvät hengissä.

      • Anonyymi

        Miksi massia pitäisi jakaa sellaisille jotka eivät olista mitään tai tee mitään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi massia pitäisi jakaa sellaisille jotka eivät olista mitään tai tee mitään?

        Sijoittajat eivät tee mitään, vaan elostelevat muiden keräämillä verovaroilla. Kaikki muut tekevät karenssin uhalla. Kotitalousvähennystä korotetaan taas, että veronmaksajat saavat kunnian maksaa osan varakkaiden kotitöistä ja tehdä ne kaiken kukkuraksi. Tämä on valtapeliä jos mikä, mutta demokratiaa valtamedian mukaan. Hyvinvointivaltioksikin patalaiska herrasväki kutsuu Suomea kettuillakseen alistamilleen.

    • Anonyymi

      Eläkkeet 1200€7kk ja asumistuet pois. Silloin köyhät ovat onnellisia?

    • Anonyymi

      Kyllä hallitus leikkaa ja paljonkin, kunhan ehtii suomalaisilta ja antaa hyvää ulkomaalaisille. Sehän on tämän hallituksen tahtotila. EU-ministeri Tuppuraisen SDP suulla sanottuna; on vahingollista ajatella ja myös toimia oman maan eduksi.

      Haavisto kuskasi terroristeja aiemmin Suomeen al-holin leiriltä eikä mitään vastuuta näillä "isis-äideillä" julman islamistisen terroristiseen rikollisjäejestöön kuulumisesta ja siinä toimimisesta vaan saavat vapaana elää Suomessa ja toteuttaa rikollista toimintaansa.

      Nyt Haavisto kuskaa kaikenmoisia afgaanitoimijoita Afganistanista Suomeen. Eikö turvapaikkaa löytynyt heille lähempää samanlaisesta elinympäristöstä, -tavoista ja uskonnosta, mihin ovat tottuneet, vaan Haaviston pitää kuskata heitä Suomeen täysin erilaisiin elinolosuhteisiin? On nähty, että näille Lähi-itäläsille kotoutuminen Suomeen on tosi vaikeaa.

      • Anonyymi

        Eiköhän Veijo Balzarin palkitseminen niin Talljan ja KaasuPaavon toimesta kerro kaiken oleellisen SDP:n arvoista ja ihmiskäsityksestä. Kaikki naisten kähmijät, raiskaajat, pedofiilit jne. ovat SDP:n mielestä erittäin hienoja kansalaisia ja heitä kilvan haetaan lentokoneella mm. Afghanistanista!

        Sannahan itse julisti kuinka rötösPekalla rikostensa jälkeen on Sannan ja tuki! Toisaalta ex-puheenjohtaja ARinnehän on tunnetusti rikoksista tuomion saanut, joten sopii erittäin hyvin SDP:n toimintaan.

        Viherkommunisti Sannan suurin toive on Koronan varjolla saada tuhottua Suomi täysin taloudellisesti. Sen jälkeen Sannan toivoo sisällisotaa, jotta pääsisi itse aina ihailemansa isä Aurinkoisen eli Stalinin asemaan! Silloin saisi vapaasti tapattaa toisinajattelijoita.

        huumehörhöt

    • Anonyymi

      Koska vasemmistohallitus ei oikeasti halua nostaa tukien tasoa. Nuo jutut kelpaavat vain vaalipuheiksi.

    • Anonyymi

      Vasemmistokin, ainakin hallituspolitiikasta päävastuussa oleva SDP tuntuu sentään ymmärtävän, että sosiaaliturvan tasoa ei voi nyt nostaa vaikka siihen olisi tarvettakin. Suomessa on sellainen outo tilanne, jota ei oikein missään EU-maassa ole, että samanaikaisesti on valtava pitkäaikaistyöttömien joukko ja työvoimapula monilla aloilla. Se, mitä pitäisi nostaa olisi palkkataso, mutta sitähän maan hallitus ei voi tehdä, eivätkä ammattiliitotkaan tähän maailman aikaan. Tosiasiat tästä Suomen pitkäaikaistyöttömyyden riippakivestä ovat hankalia tunnustaa sekä kokoomukselle että SDP:lle, joskin eri syistä. Tilanne on nyt kuitenkin semmoinen, että sosiaaliturvaa ei voi nostaa ellei palkkataso nouse ja sehän EI nouse ellei Suomen kilpailukyky parane ja/tai Suomen talouden rakenne muutu niin, että sillä pärjää globalisaatiossa paremmin. Tilanne on aikamoinen umpisolmu eikä sen ratkaiseminen ole helppoa. Se nyt ei pienituloisia ja köyhiä ainakaan auta yhtään jos Suomi ajetaan konkurssiin, sen verran sentään vasemmistokin ymmärtää. Vasemmisto on myöntänyt sen, että ainakin työllisyyttä pitäisi nostaa. Koska sosiaaliturvan alentaminen on niin vaikea vasemmistolle niin todennäköisesti päädytään halpatyövoiman maahantuontiin jotta työt, joita kantasuomalaiset eivät halua matalalla palkalla tehdä saadaan jotenkin tehdyksi.

      • Anonyymi

        Hallituksen edustajan puheenvuoro. Pörssiyhtiöiden omistajat hyväksyvät vain orjuuden. Pienyrittäjäkin on ylikansallisten yhtiöiden kiskuriomistajien orja, työtä vuorotta hamaan loppuun asti.

        pienyrittäjä lähtee lomalle silloin kun huvittaa.

    • Anonyymi

      Avokätisesti on jaettu tuki myös nääille matuille.

    • Anonyymi

      Miten Vasemmistoliitto olisi pystynyt nostaan mitään, kun meillä on oikeistohallitus tälläkin kertaa, eli Vihreät, RKP ja Keskusta. Keskusta on jakanut rahaa holtittomasti ei muut. Vasemmistoliitto ja SDP ovat heikompiosaisten puolella olleet aina ja ovat edelleen, sitä ei muuta muuksi oikeiston päkätys oppositiosta.

      • Anonyymi

        Suomessa on täydellinen viherkommunistihallitus.

        Kepu on nykyään paremminkin Suomen kommunistinen Keskusta ja ruottalaiset näköjään täysisiä kommareita myös. Välillä tuntuu, että ainoa täysjärkinen tässsä paskakasahallituksessa on Li Andersson.

    • Anonyymi

      Työttömiä kiusataan työmarkkinatuen jaksotuksella sekä perustoimeentulotuen leikkauksella kikkailemalla kertoimella.
      Vuodessa tulee 13 kertaa työmarkkinatuki ja kaksi kertaa samankuun aikana maksettu tuli muuttaa kertoimen 20,0 kertoimeksi 21,5.

      Kyseisellä kikalla leikataan perustoimeentulotukea vetoamalla siihen että yhden kuukauden aikana on saanut kaksi kertaa työmarkkinatukea, vuositasolla tuo ei kuitenkaan vaikuta kokonaisuuteen.

      Kerroin 21,5 jää voimaan eikä vaikuta vain kyseisen kuukauden tukeen, vuositasolla työttömän perustoimeentulotuen saajalta leikataa satasia.

      Ihmisoikeusrikos ja petos on kyseessä.

      • Anonyymi

        Tuottamuksellinen virkarikos

    • Anonyymi

      muista äänestää hallitusta vaikka henkimenisi .
      katso kun teot seuraa toimintaa niin lähtee suomalaisten suusta leipä ja vesi.

      muista mariaaa ja vihree vasemistooo.

    • Anonyymi

      Kassa on tyhjä, velkaa melkein 130 miljardia:
      http://velkakello.fi/

      Mistäs nyhdät. Raha ei tule seinästä.

      • Anonyymi

        Raha tulee seinästä ja sähkö töpselistä!

        Tätä oppia erityisesti vihreät on jo yli 20 vuotta noudattanut!

    • Punavihreä vasemmisto kyykyttävät köyhiä ja lahjoitavat rikkaille.
      Poltoain veroilla, köhät ajava vanhoilla autoilla. Rikaita tueaan ostamaan uusia sähköautoja.

      Tasaverot, kuten 24 % arvonlisävero on suhteessa tuloihin nähdn suurin pienituloisilla. 800 eläkkeestä menee 200€ arvonlisäveroihin.
      Auto on välttämätön eläkeläisellle, ei ole varaa taksiin, ikä voi pyoräillä, eikä kävellä. Polttoaineverot, vakutusverot huolloista verot, katsastuksesta verot jne.....
      Ruokalaskuun sisältyy : veroja. Kajppiaan ja myyjien palkkaverot ja heidään alv ym. verot. Kuljetusten sisältämät vero palka_, auto-, polttoaine-jne verot...
      Jne......

      Jos kaikki verot lasketaan, niin mitä pienituloisille jää verrattuna suurituloisiin.
      Onlko pienituloisella mitään mitä ei verotettaisi. Ilmastonkin kulut menevät veroista.

    • Anonyymi

      Aloittaja haluaa lisävelkaa Suomelle, jottei tarvitse mennä töihin.

    • Anonyymi

      rahaa saa eu. hätäapua pitää pyytää kyllä ne antaa.

    • Anonyymi

      Onko yhteiskunta syyllinen kaikkien köyhyyteen? Eiköhän syyllinen näy useimmiten peilistä?

      • Anonyymi

        Köyhyyden syy löytyy useasti todellakin peilistä ja jos ei näy, niin se löytyy korvien välistä.

    • Anonyymi

      Työvoimapula loppuisi, kun työikäisten turhat tuet lopetettaisiin.

    • Anonyymi

      miten ne maamut sitten pärjää niillä on koskemsattomuus suoja ei saa työrasittaa.

    • Anonyymi

      Miksi pitäisi nostaa, mene töihin äläkä loisi, niin saat hyvän toimeentulon.

      • Anonyymi

        Vasemmistolaisuuteen kuuluu täydellinen avuttomuus. Itse ei saada mitään aikaan mutta toisia kyllä haukutaan, kun eivät tiputa ruokaa suuhun tai anna rahaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasemmistolaisuuteen kuuluu täydellinen avuttomuus. Itse ei saada mitään aikaan mutta toisia kyllä haukutaan, kun eivät tiputa ruokaa suuhun tai anna rahaa.

        Vasemmistolaisuuteen kuuluu, että maataan avuttomina kotona ja syljeskellen kattoon ja odotetaan, että ovelta tullaan kirjaimellisesti hakemaan töihin jonkun suuremman poliitikon käskystä ja osoittamana johonkin tiettyyn työpaikkaan. Itse ei saa omaa työpaikkaa hankkia eikä edes seurustelukumppania vaan senkin määrää valtio ja tai joku suurempi ”kiho”.

        Ihme, että intoa ja energiaa riittää tukien hakemiseen jos jonkinlaisella selityksellä varustettuna.

    • Anonyymi

      Ylikorkea nykyinen taso vie työhalut.
      Onneksi ei ole rahaakaan tuhoisaan kaljarahojen korottamiseen.

      Pitäisi leikata heti kolmasosa ja sitten hitaasti toinen kolmasosa.

      Tavoiteena Englannin Universal Credit.
      Nuoren sinkun kikki tuet yhteensä alle 300 euroa kuukaudessa.

    • Anonyymi

      Vasurihallituksen malli on jakaa rahaa erilaisina avustuksina jo ennestään varakkaille ja kepu jakaa omilleen eniten. Ikiaikainen tapa Suomessa on se, että köyhät pidetään vasurien toimesta kurjassa asemassa, koska muuten heiltä loppuu äänestäjät.

    • Anonyymi

      Siksi vasemmisto ei nosta köyhien sosiaalietuuksia, koska köyhätkin hölmöyksissään ääänestää porvareita. Demokratiassa se määrää, kuka saa ääniä enemmän. Osa palkallaan eläjiäkin äänestää palkan maksajia edustamaan itseään ja herrat nauraa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      vaihda puoluetta ja liity ps.

    • Anonyymi

      Millä hallitus jakaa mitään enempää, kun sillä ei ole hajuakaan mistä sitä rahaa saa muuta kuin ottamalla lisää velkaa. Tupakkaa, viinaa ja bensaa verottamalla lisää ei montaa kymmentä miljoonaa heru.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 193
      2539
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      198
      2254
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      59
      2248
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      176
      1752
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1277
    7. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      9
      1263
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      20
      1233
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1215
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1118
    Aihe